lauantai 28. huhtikuuta 2012

Sähkökaapin- paikka

Sähkömiestä odottava puuteline

Lauantain tuotokset, raksan infraa... portaikko ja sähkökaappiteline  

Lauantaina ei sitten varsinainen anturamuotin teko edistynyt muuten kuin suunnitelmissa, kaupungin mittamiehet olivat laittaneet reunat paikoilleen. Mutta kuopanpohjalle on niin hankala mennä että päätin rakentaa jotain portaita ja niiden tekeminen käsisahalla ja naulapyssyllä kesti koko päivän... Onneksi ensiviikonloppuna on sähkö käytössä ja siis sirkkeli....
Naulan Kantaan! eli siis siitä 10 senttiä on anturan rajaa.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Nosto hartiapankista

Nyt on koko maanrakennus kevään osalta valmis, jouduin työkiireiden takia ostamaan enemmän ammattiapua kuin olin ajatellut ja tulevan laskun suuruus on melkoinen arvoitus... Maata siirtyi 55 kuormaa.
Seuraavaksi tulee tehdyksi sitten anturan muottilaudoitus ja sen raudoittaminen, nämä onkin jo valmiiksi hankittuna joten seuraavat hankinnat on vasta betoniauto toukokuun loppupuolella, sinne asti nostetaan hartiapankista työtä ja valmistetaan muotti.... ja sähkökeskuksen kiinnitysteline ynnä muuta mitä nyt tarvii....
Tilanne torstai-aamuna, vielä siinä oli lätkäämistä jäljellä
Huomenna tontille siis... kaksilautaa päällekkäin ja 60 senttiä väliä seinillä... Teen kulmat huomenna, niitä ei välttämättä saa paikoilleen, mutta ne ovatkin siirrettäviä, ja tarkoitus on että kiilamme valmiin muotin oikeaan korkoon kunhan elementit on tehty....

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Pohjatarkistuskokous tehty

Byrokratia sai lomakkeeseen allekirjoitukset Rakennustarkastajalta ja Vastaavalta , räjäyttäjät eivät vielä olleet ehtineet kenttää panostaa, ilmeisesti puuttuivat nuo suojamatot. Maanantaina pitäisi paukkua. Tarkistuksessa  huomattiin ettei kivipesällinen purkukaivo vedä tarpeeksi nopeasti, pohja on vedessä ja joudumme lisäämään purkuputken vielä purkukaivoonkin....
Meidän nurmialue, tämä oli kohta tonttia jonka raivasimme täyttömaata varten, siitä tulee sellainen nurmialue jossa voi pelata sulkapalloa.

Panostettu kallio ja taustalla sorapetiä

Maanantain jälkeen kallion pitäisi olla historiaa ja loput sorapedistä saadaan paikalleen, lisäksi täytyy alkaa lätkäämään soraa... Mutta silloin pitäis kaivon jo kuivattaa.

Liittymien kuopan ympäröin lauta-aidalla ettei kukaan mene sinne vahingossa...

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Salaoja

Salaoja ei vielä toimi, kivipesä ei vedä tarpeeksi mutta sinne saa onneksi purkuputken
Pestyä salaojasoraa tuossa, lisäksi putket paikoillaan sadeveden tuontia varten tuolle alatasolle.


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kuormalipukkeet

Tuolla tulevassa kotikaupungissa on sellainen systeemi että kaupunki ottaa vastaan ylijäämämaata kuorma-autoittain kuormalipuketta vastaan, á18 euroo ja niitä pitää olla kaivinkoneen kuskilla antaa sitten kuorman mukana.... Piti aamulla käydä niitä taas 10 kipaletta hakemassa, sillä saa jo louheetkin kuskattua pois, on mennyt jo 35 kuormaa.... Räjäyttäjiä ei vielä näkynyt ja maanrakentajat tekivät salaojia, huomenna tiedetään pitääkö viemärille tehdä oma kanaali kiveen vai ei.... Hartiapankki on ollut käyttämättä ja perjantaina menen seuraavan kerran kytikselle josko siellä olisi esim betonirengaskaivon asennus valmiina, mun ehkä pitää tehdä niihin reiät putkistolle ja muurata umpeen hiekkaläpivienneillä... Voi olla että työmiehet on jo ehtineet tehdä hommat ennen mua..

 

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Petros

Pohjalla tuli vastaan kalliota noin 50 m^2 ja siitä pitää louhia osa pois, oma arvio on että metri pois ja siinä se... Maanantaina on pohjatarkistus ja toivottavasti ensiviikolla on pohjat valmiina täyttöjä varten. Jonkin verran vettä kertyy ympäristöstä, on laitettava suodatinkangas maa-ainesten väliin.
Pikku-Timpuri taitaa ihmetellä minne metsä katosi.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Kone

Konevoimat jyllää, tänään oli konevoimapäivä, lisäksi Appiukko toi itse meille lautaa ja kävi vielä toisenkin kuorman hakemassa sekä anturarautaa.... Mulla oli vähän mittausta ja toimistohommaa, kävin kaupungintalolta kuormalipukkeita....  Huomasin myös että sadevesijärjestelmän toimitus oli puutteellinen, huomenna otetaan paketti matkaan takaisin tehtaalle joka sattuu olemaan lähellä meidän nykyistä kotia, saamme täydennettyä paketit täydellisiksi sadevesikaivoiksi. Nehän asentuu vasta salaojien jälkeen joten onneksi on aikaa venkslata putkia ja komponentteja kohilleen... Tänään meni 1 kuorma kantoja, 5 kuormaa pintamaata ja tuli 3 kuormaa soraa tien alle... Huomenna pääsee tekemään mittauskolmiot laudoista.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Putket ja kaivot paikalla

Kaivuri saapuu vasta illalla, niin että se alkaa kaivaa huomenna 7:30.  Järjestelin eilen toimitettuja putkia ja salaojakaivoja säilöön. Samalla tuli paikalle tilatut betonikaivot, jotka jouduttiin laittamaan tilapäisesti naapurin puolelle. Kaivuri saa heti ensitöikseen tasata tontin reunasta alueen jolle saamme kontin ja sitä ennen anturalaudat ja muut tämän vaiheen materiaalit.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Rakennusala


Siinä talon pohja merkattuna ja raivattuna. Odotamme kaivinkoneurakoitsijaa, saattaa olla että joutuu viettämään ihan pääsiäislomaa kun ei ole kuulunut tietoa koneen tulosta....
Onneksi on joustava työ ja voi siirtää näitä lomapäiviä mitensattuu....
Lauantaina käytiin vielä tekemässä väylä tontin luoteisnurkkaan jonne mahtuu muutama kuutio maata talon-alta, toiveena se ettei niin montaa jätekuormaa pitäisi ajaa pois. Sunnuntaina pidin vapaata, eilisen ja tämänpäivän olen risuja kerännyt pois, täysilaitainen kuorma niistä tuli.
Sääennuste näyttää eteläsuomeen pääsiäiseksi melkoisia yöpakkasia joten kaivuun myöhästyminen on hyvä, muuten kuoppa olisi jäätynyt ja satanut täyteen lunta...
EDIT: Kaivinkone on tulossa 11.4 keskiviikoksi, joten saan tervetulleen perheloman viettää pääsiäisen merkeissä.