tiistai 31. heinäkuuta 2012

Loman saldo

Kesälomamuurareiden saldona on tyydyttävä, parisataa tiiltä vajaa kellari, tällä tahdilla (tänäänkin 63 harkkoa) siinä menee elokuun viikonloput.
Tämän päivän saldo josta lauantaina jatketaan.  


Muurausta ollaan tehty talkoohengessä appiukon, nuoremman veljen ja vanhimman veljen keskimmäisen pojan kanssa, parhaina päivinä meillä oli kaksi muurausta menossa yhtäaikaa veljenpojan tuodessa laastia,
Vähän vajaa, viikon päästä valmis ulkokehä..

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Toiseksi viimeinen arkipäivä raksalla

Tänään olin taas veljen pojan Eeron kanssa hommissa kun nuorempi  veli potee jalkaa,  saatiin siirrettyä telineet ja jos huomenna saadaan kolmen miehen voimin taas samat kuin viimeviikolla niin elokuuksi jää vain vähän häntiä ;-)
Valmista nurkkaa, betoni valu ja raudat vielä ennen onteloita

Telineet odottamassa huomista, päästään heti aamusta muuraamaan

Tästä näkyy hyvin noi palkitukset aukon kohdalta

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

"Legio quinta decima Apollinaris", eli varvi XV alkaa

Tänään tehtiin Tuffan kanssa pitkä päivä mutta vähän seinää sillä nyt 15 kerros tehdään kahdesta harkkorivistä....
Mutta urakka alkaa olla hyvässä vaiheessa kun huomenna voidaan telineet siirtää toiselle seinälle!
320 cm maasta, tähän tulee yläkerran lattia

XV kerroksen harkkorivit näkyvissä.

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Palkkivalua

Lauantaipäivää voi viettää myös palkkivalussa kuten kävi tänään, sain oven ja kaksi ikkunaa valettua valmiiksi, kolme ikkunaa jäljellä, mutta ne odottavat pidempiä muurareita tai telineiden siirtymistä.
Betonia meni about 100 kg...
Ikkunan ja oven yhdistelmäpalkki valettuna

Raksamiehen lauantaiherkku! Työmaakopissa on mahtavaa!

Yksinään meni koko päivä näissä valuissa, nyt ovat kuivumassa muovin alla.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Aukon ylityksiä ja 14. varvi

Ikkunan ylitys ja liian korkealla että purseet saisi helposti

Palkkiharkko ja viereen 75 umpiharkko, väliin uretaanilevy kunhan saapuvat
Tänään aloitettiin 14 varvi joka on viimeinen normaaleita LTH harkkoja sisältävä. Pääsimme hyvin alkuun ja ensimmäinen aukonylitys on valuvalmis.
Oven ja ikkunan ylitys samalla palkilla

torstai 26. heinäkuuta 2012

13. varvi alkaa ja kohta lomakin loppuu

Tässä on tämä viikko tehty kolmen miehen voimin töitä ja ihan hyvää vauhtia, tänäänkin 83 kiveä paikallaan. Tehtiin korjauskerros kun huomattiin että nurkat on kyllä kohdallaan mutta yksi seinä oli ylhäällä 2 senttiä, tätä korjattiin kun saatiin ensi kertaa vedettyä langat ympäri talon ja otettiin normaalin 20,5 cm etenemän sijaan 23,5, eli pahimmillaan 3 sentin sauma tulee jonnekkin mutta saadaan kaikki kivet taas langan alle.
Ontelot valetaan paikalleen joten siinäkin on liikkumavaraa hyvinkin paljon, eipähän tarvitse liikaa niitä asetella kun korjataan näin etukäteen.

Korjausvarvi nro 13.

Puolivälissä 13. varvi

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Akkunan apulautaa

Tänään 83 kiveä paikalleen ja hyvät apukarmit ikkunoille ehkä huomenna saadaan muotit rakennettua ylityksille.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ikkunat seuraavaksi

Tänään on ulkoseinät kaikki 10 harkkokerroksen tasalla ja se on ikkuna-aukkojen alaraja, enää 3 varvia lämpöharkkoja, sitten 1 varvi jossa on pääsosin lämpöharkkoa mutta aukkojen ylitykset palkeilla ja viimeinen varvi onkin pelkkää palkkiharkkoa....
Kaksimetriä harkkoja, 220 maasta anturan kanssa

Saimme työmaakopin jossa pieni keittiö, mikro ja jääkaappi.

Muurausta

maanantai 23. heinäkuuta 2012

2/3 tehtynä

Noniin, tänään olikin vauhdikas päivä ja ollaan 9/15 varvia tehty, tänään tulikin kolmeen pekkaan semmoiset 130-140 harkkoa paikalleen.
yhdeksäs varvi

yli kahden metrin.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Viikon saldo

Tänään perjantaina tuli ensimmäistä kertaa jokainen anturan kohta harkon alle.. saatiin 63 harkkoa paikalleen, tämän viikon tahti on ollut tämä, noin 60-70 harkkoa päivässä eli noin 300 kiveä on muurattu.
Huomenna on lepopäivä ja sunnuntaina aloitetaan taas työt.
Antura kauttaaltaan harkkojen alla...

torstai 19. heinäkuuta 2012

Naapuriin tuli tänään talo

Ne laittoivat tuon talon niin että ensin eilen naulasivat kattotuolit katoksi ja tänään nostivat sen tielle ja sillä aikaa nostivat seinäelementit sokkelin päälle....
Melkoisen haipakkaa verrattuna tähän meidän tahtiin, tälläviikolla tullut noin 60 kiveä päivässä....
Hattu päähän!
Mitattiin vesivaa'lla tänään kulmat, olivat  vielä rytmissä....
Laastikelkan pesua.

Nurkka on jo yli puolivälin!


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Poutapäivä

Sääennustukset lupasivat sadetta tänään, niinpä olin varautunut sadepäivän hommiin, raudan taivutteluun ja harkkojen siirtelyyn ja talkooväkikin oli oikeissa ansiotöissä, mutta poutapäivähän siitä tuli ja ehdin muurata yhden täyden varvin sisäseiniä ja yhden seinällisen ulkoseinääkin, joskin tuo ulkoseinän muuraus ei oikein onnistu yksin, siinä pitää levittää myös uretaania ja raudoitus on mutkikkaampi koska jokainen harkko sidotaan kiinni hakasella ja lisäksi on 8 mm harjateräs urissa, sisäseinissä riittää maanpäällisissä kerroksissa harjateräs joka 4:teen varviin.... massiiviset 70 kiveä, vähän ovat ehkä hujan-hajan mutta toimivat kantavana rakenteena.
Aukot näkyvissä, perunakellarin ovi tässä

Porrashuoneen ovi näkyy tästä

Myllyntakana näkyy välioven paikka, siitä pitää myös yksi harkko hakata pois oven alta.
Talkooväki on onneksi taas huomenna mukana ja voidaan nostaa muurausta vielä lisää, kun talkooväki on just yhden harkkokerroksen mua  pidempi ;-)

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Puolivälissä lomaa, kolmasosa tehtynä

Hitaasti nousee seinät ja puolivälissä heinäkuuta ollaan. Nyt ollaan siirretty parisataa kiveä lähemmäksi muuria ja toivotaan että saataisiin tällä viikolla jo vähän vauhtia ja monta sataa kiveä paikaalleen....
Kaksilavaa kaksatast venaamassa....

Perunakellarin oven paikka

Porrashuoneen oven paikka

torstai 12. heinäkuuta 2012

Telineitä

Muurattiin tiistaina toinen varvi ulkoseinää ja sitten alettiin pystytellä telineitä että olisi pienempi nostelu harkkojen kanssa, tänään siirrettiin sitten harkkoja valmiiksi ja muurattiin väliseinää.
Oven paikka.


Sydänmuurin perustusta, myös savupiipulle oma tuki

Herra telinemestari, suunnitteilla toinen kerros, mutta se taidetaan jättää sikseen tällä kertaa

Kätevä kulkutie tuoda harkkoja paikalle 4 kerrallaan, alumiiniset kottikärryt paukkuu...


Siinä sitä on painoa jo jonkin verran, muistettiin että 400 kg/m^2 mutta nämä kestävätkin 450 kg/m^2
 

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen apukarmi

Pidettiin lomaa ja käytiin talkooporukankin kanssa Sulkavan suursoutuja ihmettelmässä, mutta tänään palattiin töihin ja saatiin aikaiseksi kellarin ulkoseinän varvi jossa apukarmitkin jo alkaa olla kohta tarpeen, eli sokkeli on ylitetty ja seinää tehdään.... Lomaa voitiin pitää koska sitä sisäpuolista täyttöä ei tarvitsekkaan tehdä vielä, näin palasimme suunniteltuun rytmiin ja mikä oleellista, budjettiin.... Maansiirtokoneiden tuominen uudestaan ulkopuolista täyttöä varten maksaa....

Muurari ja työkalut.

Apukarmi toimii myös esiasennuksessa....

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Viimeistelyä epätavallisessa paikassa


Jotain valmistakin tulee jo nyt, puucee on saanut jalopuisen istuinosan. Muuten tänään tuli bitumimattoa paikalleen jonkin verran.