lauantai 20. lokakuuta 2012

Talvi saa tulla....

Elikkä se kriittisin vaihe, routa ja lumisuojaus on tehty.... Toki saadaan vielä paljonkin tehtyä,
aikomus on saada talven aikana kellari kuntoon...



maanantai 15. lokakuuta 2012

Ontelolaatat

Pielisen betonin ontelolaatat tulivat tänään, samantien Isoportti oy:n asentajat olivat ne paikoilleen nostaneet. Pari tuntia siinä oli mennyt, autotiet olivat jumittaneet naapureilta mutta onneksi naapuri ei siitä kaunaa kantanu...
Huomenna muotitusta ja keskiviikkona juotosvalu, perjantaina voidaan asentaa kevytpeitteet sadesuojiksi...







lauantai 13. lokakuuta 2012

Kuvia L teräksistä....

Tämän viikon aikan on L -teräkset saatu paikoilleen, lisäksi väliseinäharkkojen ja ulkokehän yläpinta on raudoitettu ja tasoitettu laastilla.
Osa eristämisestä jää maanantai-aamuksi mutta aikataulussa ollaan eikä esteitä onteloiden maanantaiseen asentamiseen pitäisi olla.



 



lauantai 6. lokakuuta 2012

Pikkupuuhaa

Ontelolaatat tulevat maanantaina 15.10, sitä ennen ei tarvitse enää kuin laittaa uretaanieristys ja tukiteräkset paikoilleen. Käytiin lauantaina tarkistamassa tilanne ja samalla vedettiin uusi kerros ruostesuojaa raudoille.
Onteloiden tukiteräkset maalauksessa

11 kuutiota kukkasoraa eli lecapapua jolla eristetään tämä perunakellari...

Tähän väliin eristelevyä ensviikolla.

torstai 4. lokakuuta 2012

Viikon hommat

Tällä viikolla työmaalla on poistettu kylmäsiltoja joita pudonnut laasti oli tehnyt ylimpään LTH300 harkon yläpintaan, sen lisäksi muurattiin ontelolaatojen (eli sokkelin viimeinen varvi) tasolla oleva UH75 varvi paikalleen koska silloin on helpompi juotosvalaa ontelot. Käyn itse lauantaina laittamassa ontelolaattojen tukiteräkset. Ensiviikolla työmiehemme tekee eristyksen tuohon sokkelin yläpäähän valmiiksi SPU levyistä jolloin meillä voi tulla yhtenäinen SPU kerros kellarista ontelojen ohi aina kattotuoliin asti.
Ontelolaatat tulevat 15.10.2012....
Varoitusnauha ettei kukaan humpsahda pimeessä kellariin...