sunnuntai 4. toukokuuta 2014

6kk asuttu

Nyt on asuttu taloa  puolivuotta ja talo alkaa tuntua kodilta, talvi oli onneksi leuto niin sai harjoitella LVI-säätämistä. Tammikuussa meni sähköä 770 EUR edestä ja syynä oli oikeastaan kaksi asiaa, 115 m^2 kellari oli 20 asteinen sekä 270l lämminvesivaraaja 80 asteinen, eli siis lämmitettiin melkein kahta taloa ja samalla pidettiin isoa saavia kiehumassa kokoajan...
Muutettiin yösähkön käyttäjiksi ja ollaan muutenkin poltettu sitten tulisijassa 10 heittokuutioo puuta (sauna toki myös vie osansa), sähkökaappi ei tue suoraan yösähköominaisuutta mutta onneksi lämmityskattilassa on kellon perustuva 'alennusvaihde' joka tipauttaa lämmityksen 7 aikaan aamulla pois, lämminvesivaraajaan säädettiin 60 asteen lämpö ja siihen voisi asentaa kellolla toimivan yösähköreleen eteen.

Hommia on tehty sitten melko vähän, 2 vuotta projektia aiheuttaa sen että tuli pidettyä ihan lomaa rakennuttamisesta ja rakentamisesta. Nyt alkaa taas pikkuhiljaa jaksaa, ja tehdäänkin seuraavaksi sitten muutama puuttuva ilmelauta ja aloitetaan etupihan laitto.

Kyllähän sitä sentään jaksoi maalata kellarin ja järjestää sinne kunnon leffatila ja toimisto sekä kuntosali....
Koekäyttö, valkokangasmaalina tikkurilan helmi

Tämmöinen kuntoilutila.

Kuntosalilta käynti Leffa/Toimisto/Kirjastoon

Lätkäfanit laitettu kuvaan mittasuhteiden vuoksi.
Koottuna Gorillan vermeet... (Gorilla sport)

Tummansininen seinä ja tummanpunainen katto takaavat hyvät valaisuolot..