sunnuntai 27. tammikuuta 2013

1. vuosikatsaus

Vuosi sitten aloitin tämän hankeen kirjaamisen tänne blokiin, nyt voi todeta helpottuneena hankeen menevän suunnitelmien mukaisesti, erityisesti se on tärkeää että onnistuimme saamaan talon vaadittavaan valmiusasteeseen rahoituksen kannalta. Tänä vuonna ei tarvitse hartiapankkityöläisenä  tehdä kuin aputöitä, maalausta yms. muuta pienempää mutta yhtäkaikki välttämätöntä työtä.

Jemmassa 115 m^2 lämmintä ja 40m^2 kylmää kellaria



Sopimukset muurausurakasta on ja odotamme siis taas kerran lumien sulamista.
Takan pohja. tänä saa hyvän komeron.

Kodinhoitohuone tai askartelutila

Työhuone ja elokuvaseinä.

Kylmäkellarissa varmuuden vuoksi pienoislämmitin routaa poistamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti